Toimitusjohtaja on yleensä yrityksen parhaiten palkattu henkilö. Yrityksen koosta, toimialasta ja kulttuurista riippuen hänen perinteiset statussymbolinsa ovat talon näyttävimmät ja
Toimitusjohtajan elämä on muutenkin yhtä päivänpaistetta – vai?
Yrityksen ylintä päätäntävaltaa edustavat omistajat => yhtiökokous => hallitus, kuten lainsäädännössä sanotaan. Hallitus laatii strategian, jota toteuttamaan palkataan toimitusjohtaja.
Mitä se toimitusjohtajan arki sitten on? Se on jatkuvaa huolta resursseista, asiakkaista, toimituksista, tilauskannasta, tuotannosta, henkilöstöstä, kassavirrasta ja hänelle asetetuista tavoitteista. Työajat eivät noudata mitään seurantaa ja irtisanomisaika on yhden lauseen verran, koska toimitusjohtaja ei ole työsuhteessa, vaan hän on osakeyhtiölaissa määritelty toimielin. Toimitusjohtajan suoritusmittari on kaikkein selkein ja armottomin ja hänen paikkansa tavoittelijoita on jonossa odottamassa vuoroaan.
Ei ihme, että pomon paikka on kaikkein yksinäisin, koska kenelle hän voi edes purkaa sydäntään? Työkaverit raportoivat hänelle eikä toimitusjohtaja voi välttämättä edes kertoa heille kaikista suunnitelmistaan. Hyvä hallituksen puheenjohtaja tai toisten yritysten toimitusjohtajat voivat olla erinomaisia vertaistukia.
Suurin paine syntyy useimmiten hallituksen asettaman strategian toteuttamisesta.
Toimitusjohtajalla on kaksi tukijalkaa, joiden varassa suunnitelmat joko toteutuvat tai jäävät toteutumatta: investoinnit ja ihmiset.
Investoinneilla tarkoitan tässä yhteydessä koneita, laitteita, rakennuksia, tuotantolinjoja ja muita ei-elollisia kohteita, koska kaikki muu onkin sitten ihmisiä.
Ihmisiä toiveineen, pelkoineen ja haaveineen. Ihmisiä, jotka turhautuvat, ymmärtävät väärin ja jarruttavat muutosta. Ihmisiä, jotka voivat myös innostua, kantaa vastuuta, ideoida ja ottaa koko yrityksen reppuselkäänsä. Ihmisiä, joiden myötä yritys nousee tai kaatuu.
Teoriassa ihmisten johtaminen on yksinkertaista: annetaan kaikille selkeät vastuut ja tavoitteet, tuetaan heidän kehittymistään ja motivoidaan kutakin heille itselleen sopivalla tavalla. Ei se sen kummempaa ole – heh!
Käytännössä ihmisten johtaminen koostuu muutamista päätöksistä, jotka puolestaan vaikuttavat henkilöstöstrategian meidän laskujemme mukaan 42:een osa-alueeseen ja siten näistä päätöksistä johdetaan jokaisen työntekijän päivittäinen arki.
Jos toimitusjohtaja etenee henkilöstöjohtamisessaan fiilispohjalta, voi hänen matkansa olla kivinen, pomppuinen ja lyhyt. Jos hän taas ymmärtää oman menestymisensä olevan suoraan sidoksissa organisaationsa ihmisten hyvinvointiin ja suorituskykyyn ja osaa suunnitella & toteuttaa henkilöstöstrategiaansa, on edessä aukeava polku mitä todennäköisimmin hieman laveampi ja tasaisempi.
Eikö sellaista, joka pystyy auttamaan toimitusjohtajaa saavuttamaan tavoitteensa, nukkumaan yönsä paremmin ja jopa säilymään työssään kauemmin voisi kutsua toimitusjohtajan kaveriksi?
Sellaiseksi me ainakin pyrimme.
#osaajapääoma #hrstrategia #henkilöstöstrategia