Sisäinen kompassi yritysmaailmassa

Kirjoittaja Helena Miettunen | 20.6.2019

Vaikka asunkin kaupungissa, on meidän pihapiirissämme kolme linnunpönttöä, joissa joka vuosi pesii ainakin kirjosieppo, pikkuvarpunen ja tänä vuonna ihmeellistä kyllä, uhanalainen hömötiainen. Lintujen pesintää ja poikueiden pyrähtelyä seuratessa, tulee mieleen lintujen perimässä siirtyneet taidot. Muuttolinnuilla on ilmeisesti geeneissä periytyvä sisäinen kompassi, joka auttaa lintua suunnistamaan sinne, missä sen pitää tiettynä vuodenaikana olla. Ilmeisesti linnuilla on siten perimässään myös jonkin sortin kalenteri, joka hälyttää, milloin muuttoon pitää valmistautua.

Ihmisellä geeniperimässä saatuja vastaavia ominaisuuksia on fyysisten seikkojen lisäksi joitain muita ominaisuuksia (mm. vanhempien kokemukset saattavat vaikuttaa seuraavien sukupolvien hermojärjestelmän rakenteeseen), mutta osaako ihminen intuitiivisesti suunnistaa sinne, esimerkiksi työelämässä, missä on juuri hänen hyvä olla?

Jotkut menestyneet johtajat sanovat, että heillä on jonkinlainen vainu asioihin, joihin kannattaa kullakin hetkellä tarttua ja joihin satsata.

Usein tuo vainu lienee kehittynyt ja kertynyt vuosien kokemusten, yrityksen ja erehdyksen kautta, analyyttisen havainnoinnin ja ongelmanratkaisutaitojen avulla. Mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa sisäisen kompassin käyttö on kiinnostava asia.

Mitä sisäinen kompassi voisi yritysmaailmassa tarkoittaa? Miten sisäistä kompassia voisi jokainen itse itsessään hyödyntää? Meillä kaikilla on olemassa vahvuuksia, jotka ansaitsevat tulla käyttöön ja jos sisäistä kompassia hyödyntää vahvuuksiensa jalostamiseen muille näkyväksi ja hyvän eteen toimimiseksi, voi ihminen olla juuri siellä, missä on juuri sillä hetkellä hyvä olla.

Autan mielelläni sisäisen kompassin kalibroinnissa,

Oulussa kesällä 2019, ystävällisesti Helena Miettunen

Jukka Walliander
P&P Suomen perustaja ja toimitusjohtaja

Varaa palaveriaika